Inlägg



Paarma Jukka, arkkipiispa

Rubrik:
Partnerskapslagens följder för kyrkan; biskopsmötets utredning för kyrkomötet (Biskopmötets framställning 2/2010)

Plenum:
Onsdagen den 5 maj 2010 kl. 18.28

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouksen edustajat, jäsenet. Tämä lähetekeskustelu, joka näyttää kääntyvän lopuillensa, on minusta ollut hyvä keskustelu. Kiitos siitä. Tässä keskustelussa, jossa on paljon toistettu samojakin asioita, ovat kuitenkin tulleet tavattoman monipuolisesti esille ne erilaiset ajattelutavat, erilaiset Raamatun tulkintatavat, joita meidän kirkossamme todellisuudessa on. Kirkko on tässä suhteessa hyvin moniääninen ja monikasvoinen. Meidän tehtävämme täällä kirkon edustajina, ei seurakuntien eikä liikkeitten tai minkään muunkaan ryhmittymän edustajina, vaan täällä kirkolliskokouksessa kirkon edustajina nyt sitten pohtia, mitä johtopäätöksiä tästä kirkon olisi vedettävä. Mikä olisi kirkolle oikea tie, oikea polku tästä edetä. Minusta aineksiakin siihen, kaikesta huolimatta voi löytyä. Ainakin niistä kahdesta pääperiaatteesta, jotka ovat olleet piispainkokouksen selvityksen johtopäätösten pohjana, ja jotka muun muassa piispa Peura aivan keskustelun alussa nosti esille, niitä ei kukaan ole asettanut kyseenalaiseksi. Toinen on kaikkien ihmisten ihmisarvo, jokaisen ihmisen ihmisarvo ja se, että jokaisen ihmisen puolesta voidaan rukoilla ja pitääkin rukoilla. Toinen periaate on ollut kristillinen avioliittokäsitys, kristillinen avioliitto miehen ja naisen liittona. En ole huomannut, että tätäkään olisi asetettu kyseenalaiseksi. En tiedä löytyykö näistä aineksista joku sellainen polku, jota yhdessä voisimme kulkea kirkossa eteenpäin. Toivoisin niin, ja toivoisin, että tässä keskustelussa oltaisiin tarkalla korvalla kuunneltu toisella lailla ajattelevia ja heidän argumenttejaan, että oltaisiin niitä ymmärretty ja siltä pohjalta etsiä kirkon parasta. Varsinaisesti tämän puheenvuoropyyntöni inspiraatio oli se kun huomasin, että keskustelussa tästä piispainkokouksen selvityksestä on olemassa aika monenlaisia käsityksiä siitä, mikä on sen tarkoitus ja luonne. Niitä kirjasin ja haluan joihinkin niistä vastata. Siitä huolimatta, että monet ovat ymmärtäneet aivan oikein ja alkupuheenvuorossa tämän asian esittelyssä piispa Peura tämän kaiken jo totesi, on tänäkin iltana esitetty toisenlaisia näkemyksiä. Selvyyden vuoksi muutama näkökohta.

Ensinnäkin piispainkokouksen selvityshän on kirkolliskokouksen pyytämä selvitys. Se ei ole mikään piispainkokouksen tänne lähettämä ehdotus vaan perusteellinen selvitys siitä, mitä parisuhdelaki voi merkitä ja tulee merkitä kirkolle. Selvityksen lopussa piispainkokous on pyrkinyt vetämään johtopäätöksiä siitä materiaalista, joka on tullut esille, vetämään johtopäätöksiä ja hahmottelemaan erilaisia polun päitä tästä eteenpäin. Sitä varten, että kirkolliskokous ottaisi ne täällä käsiteltäväkseen ja muodostaisi niistä oman kantansa. Sitä varten meidän järjestyksemme mukaan tämä menee valiokuntaan, jolle nyt sitten siirtyy pohdinta ja valmistelutyö tämän keskustelun ja piispainkokouksen selvityksen antamien perusteiden pohjalta. Sitten valiokunnan esityksen pohjalta täällä tehdään lopulliset linjaukset. Ei niitä ole piispainkokous tahtonut tehdä, vaan antaa materiaalia tälle joukolle, miten edetään. Piispainkokouksen jatkotyöskentely, jos sitä sitten vielä on ja halutaan, tapahtuu tietysti niitten linjausten mukaan, joita kirkolliskokous on vetänyt. Piispojen - itse asiassa ei piispojen vaan piispainkokouksen, muistakaa sekin, että piispainkokouksessa piispoilla on vain puolet äänivallasta - selvitys ei ole mikään Troijan puuhevonen, joka kätkisi sisällensä joitakin salattuja pidemmälle meneviä pyrkimyksiä. Tämän väitteen minä haluan kiistää. Siinä ei ole mitään pyrkimyksiä avata tietä johonkin tiettyyn suuntaan meneville jatkotoimenpiteille. Se on vastaus kirkolliskokouksen pyyntöön ja toivoisin, että tästä paperista, piispainkokouksen paperista ei luettaisi mitään sellaisia asioita, joita siihen ei ole kirjoitettu eikä esitettäisi arveluita sen takana oleviksi motiiveiksi. Ylipäätänsä, keskustelunhan myrkyttää juuri se, jos me epäilemme toistemme motiiveja. Onneksi tässä keskustelussa ei sellaisia epäilyjä ole juurikaan ole ollut, sekin on kiitoksen aihe.

On väitetty, että tässä on raivattu tietä avioliittokäsityksen muuttamiselle. Piispainkokous oli yksimielinen siitä, että kristillinen avioliittokäsitys, josta meidän kirkkomme pitää kiinni, on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto, tarkoitettu elinikäiseksi. Siitä ei ole tarkoitus livetä, ei nykyisen piispainkokouksen mielestä, koska tässä asiassa oltiin yksimielisiä. Ja jos meille tulee jossakin vaiheessa, niin kuin pahalta näyttää, sukupuolineutraali avioliittolaki, niin minusta silloin, ja tämä on oma mielipiteeni, kirkon pitää kyllä vakavasti pohtia sitä, onko sen syytä säilyttää edelleen avioliittoon vihkimisoikeus vai onko silloin aika sanoa se irti, jotta me emme olisi yhteiskunnan talutusnuorassa. Ettei nyt Ruotsiakaan unohdeta ja ettei aivan väärin sitäkään tuomittaisi, niin Ruotsissahan noin puolet piispoista edusti tätä kantaa, taisi olla jopa enemmistö, että kirkon tulisi luopua avioliittoon vihkimisoikeudesta, jotta kirkko saisi päättää itse, kenet se vihkii ja kenet ei. Kirkolliskokous asettui siellä toiselle kannalle kuin piispat.

Meillä piispainkokous oli yksimielinen. Itse asiassa näitä omia linjauksia siellä hahmoteltaessa oli mielessä, että tehtäisiin linjaukset siten, että emme olisi sidottuja, jos sukupuolineutraali avioliittolaki tulee meille. Että me jonkun aikaisemman päätöksen johdosta olisimme sidottuja seuraamaan sitä automaattisesti niin kuin kävi Ruotsissa. Tämä asiakin on syytä pitää mielessä, kun lopullisia päätöksiä tästä asiasta tehdään. Piispainkokous ei myöskään ole päättänyt antaa pastoraalisia ohjeita tästä asiasta. Kun se viittaa johtopäätöksissään pastoraalisiin ohjeisiin, niin sillä on tarkoitettu sitä, että jos kirkolliskokous tekee omat linjauksensa ja sen jälkeen tarvitaan käytännön ohjeita, jotka kuuluvat piispainkokouksen toimivaltaan, niin piispainkokous tekee juuri niitten linjausten mukaan, mitä kirkolliskokous päättää. Se on sidottu niihin linjauksiin. Ja jos täällä ei anneta tehtäviä piispainkokoukselle, niin joka tapauksessa piispat omissa viroissaan joutuvat varmasti antamaan käytännön ohjeita papeillensa ja muille työntekijöille, kun tällaisia tapauksia tulee. Silloin piispat ovat sidottuja niihin päätöksiin, joita kirkko on tehnyt aikaisemmin, esimerkiksi vuonna 2003, jolloin tehtiin nämä kaksi täällä jo useaan kertaan mainittua päätöstä. Niitten pohjalta piispat silloin antaisivat ohjeitansa. Minä pitäisin paljon parempana, että nyt tässä tilanteessa tämän selvityksen pohjalta kirkolliskokous tekisi omat linjauksensa, joiden pohjalta sitten voitaisiin edetä. Siksi piispainkokous hahmotteli tässä selvityksessään näitä johtopäätöksiä ja vaihtoehtoja, jotta täällä otettaisiin niihin kantaa.

Sitten vielä yksi asia tästä, tai kaksikin asiaa vielä. Ensiksi tästä rukouksesta. Jos luitte tarkkaan, mitä piispainkokouksen selvityksessä sanotaan rukouksesta, niin täällä on esitetty monenlaisia tulkintoja siitä. Pikkuisen luen siitä: "Jokaisella on oikeus lähestyä rukouksessa Jumalaa ja pyytää hänen apuaan. Kristityille kuuluu myös velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Piispainkokouksen mielestä pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Tällainen esirukous ei muuta kirkon opetusta avioliitosta." Rukouksesta sanotaan tässä siis "parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan". Tässä ei sanottu niin kuin täällä on siteerattu, että tämän parisuhteen puolesta. Sitten edelleen toinen kohta, joka liittyy tähän, mitä olen sanonut johtopäätöksistä. Piispainkokous esittää näin: "Kirkolliskokous voi antaa piispainkokouksen tehtäväksi pastoraalisten ohjeiden antamisen ja erilaisiin tilanteisiin sopivien rukousten laatimisen. Tällöin kirkolliskokous voi ilmaista oman kantansa kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi rukouksen sisältöä, paikkaa ja vapaaehtoisuutta", muun muassa näitä.

Minusta olisi hyvä, kun ajattelen piispan tehtävää ja piispainkokouksenkin tehtävää, jos tämän kaltaisiin asioihin täällä todella otettaisiin kantaa. Nimittäin meillähän kirkossa tällä hetkellä, ainakin näin on väitetty, vallitsee tietty vallattomuus, eli jotkut papit tekevät oman päänsä mukaan, toimivat tällaisissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä heidän piispansa ehkä ajattelevat. Sitä varten tarvittaisiin yhtenäiset ohjeet myös siitä, mitä se rukous oikein on, minkä puolesta siinä voitaisiin rukoilla. Minusta olisi parempi, jos se ei jäisi pelkästään pappien itsensä mietittäväksi, vaan meillä olisi jotkut yhteiset linjat. Silloin tällainen vallattomuus ehkä vähenisi. Piispainkokous on ollut sitä mieltä, että jos on tällainen rukoushetki, yksityinen tai yhteisöllinen, niin ketään pappia ei tulisi siihen velvoittaa. Tässä suhteessa olen vähän eri linjalla kuin edustaja Huovinen, joka maalaili kuvia siitä, että tässä asiassa mentäisiin oikeusistuimeen, joka ratkaisisi sen. Minusta ei kannata puhua, että rukous tai rukouksen kohteeksi tuleminen on ihmisoikeus. En pidä mahdollisena sitä, että ketään pakotettaisiin rukoilemaan jonkin tietyn asian puolesta puhumattakaan siitä, että maallinen oikeus lähtisi tällaisista asioista tekemään päätöksiä tai asettamaan sanktioita. Minusta on asian luonteeseen kuuluvaa, ettei ketään sellaista, joka tekisi rukouksen vastenmielisesti tai vastoin tahtoaan pakotettaisiin tällaiseen asiaan.


Tillbaka